"Orgaanisen aineen" alkuperäinen merkitys on materiaali elävistä organismeista, koska orgaanisen aineen varhainen löytö on eristetty elävistä organismeista. Orgaanisen synteesin kehittyessä monia orgaanisia yhdisteitä voidaan syntetisoida epäorgaanisista aineista laboratoriossa. Sana "luomu" on menettänyt alkuperäisen merkityksensä.
IUPAC:n orgaanisen kemian nimikkeistön periaatteissa todetaan: "Nimikkeistöä varten rakenne, joka sisältää vähintään yhden hiiliatomin ja joka ei sisällä alkuaineita ryhmistä 1-12 (paitsi vetyä), jotka voidaan nimetä tässä kirjassa mainittujen periaatteiden mukaisesti. katsotaan luonnonmukaiseksi."
Orgaaninen aines on elämän aineellinen perusta. Epäorgaaniset yhdisteet ovat enimmäkseen yhdisteitä, jotka eivät sisällä hiiltä; Jotkut hiilialkuaineita sisältävät yhdisteet, kuten hiilidioksidi, karboraani jne., kuuluvat kuitenkin epäorgaanisen kemian alaan, joten tällaiset aineet ovat myös epäorgaanisia aineita.
Orgaaniset yhdisteet voivat sisältää hiilen lisäksi myös alkuaineita, kuten vetyä, happea, typpeä, klooria, fosforia ja rikkiä. Hiilielementillä on myös lähes korvaamaton rooli epäorgaanisessa kemiassa, jossa metallikarbonyyliatomiklusterit muodostavat puolet epäorgaanisesta kemiasta nykyään. Siksi orgaaniset yhdisteet ovat kaikki hiiliyhdisteitä, mutta hiiliyhdisteet eivät välttämättä ole orgaanisia yhdisteitä.
Yksinkertaisin orgaaninen yhdiste on metaani (CH4), joka on laajalti levinnyt luonnossa ja on maakaasun, biokaasun, hiilikaivostunnelikaasun jne. pääkomponentti, joka tunnetaan yleisesti kaasuna, ja on myös pienin hiilivety. (suurin vetypitoisuus). Sitä voidaan käyttää polttoaineena ja raaka-aineena vedyn (H2), noen (C), hiilimonoksidin (CO), asetyleenin (C2H2), syaanihapon (HCN) ja formaldehydin (HCHO) valmistukseen.
Orgaanisten kemikaalien määritelmä
Aug 04, 2023 Jätä viesti
Lähetä kysely




